Etusivu

Ajankohtaista

Osallistuminen

Kaavoitustietoa

Työryhmät

Yhteystiedot

Linkit

Työryhmät

Tampereen kaupungin kuntademokratiayksikkö ja asemakaavoitus järjestivät 30.11-1.12.2007 kaikille avoimen kaupunginosakonferenssin Pispalan Pamaus.
Konferenssissa muotoutui kahdeksan kaavoitusta käsittelevää työryhmää: Keskustelu/Tiedotus, Liikenne, Monimuotoisuus, Pispalan ilme, Pohjoisrinne, Rakennusoikeus, Ranta ja kasvimaat sekä Yhteinen ympäristö ja tilat. Työryhmissä muodostetaan mahdollisimman konkreettisia ja käyttökelpoisia ideoita kaavoittajan käyttöön.

Ryhmiin voi vuoden aikana liittyä mukaan kuka tahansa asiasta kiinnostunut. Useampaan ryhmään kuuluminen on myös mahdollista. Työryhmät voivat kutsua mukaan uusia jäseniä, vierailijoita tai asiantuntijoita. Lisätietoja työryhmien työstä, muistioita ja kannanottoja löytyy Pispalan kirjaston kaavoituksen info-pisteestä ja Työryhmien keskustelualueelta.
Työryhmien seuraavat tapaamiset löytyvät sivulta Ajankohtaista.

Työryhmille järjestettiin yhteinen tapaaminen 3.6.2008. Tuolloin työryhmät esittelivät kevään aikana tekemäänsä työtä. Työtä oli tehty niin paljon, että esityksiin meni koko ilta. Esityksiin ja työryhmien tuottamiin aineistoihin voi tutustua oheisen linkin kautta.
Tapaaminen 3.6.2008

Riikka Pylvänäisen ja Jenni Partasen 28.9.2008 esittelemät kartta-analyysit, joiden pohjalta työryhmät lähtevät miettimään Pispalan kehityspolkuja. Analyysit pohjautuvat eri lähteisiin, joista yksi tärkeimmistä on eri työryhmien tekemä pohjatyö. Kartat päivitetty viimeksi 20.10.2008.
Kartta-aineisto OSA 1
Kartta-aineisto OSA 2

Outi Palorannan työryhmien yhteistapaamisesta 28.9.2008 tekemä yhteenveto

Äänestä suosikkisi! Lööppiäänestys netissä. Lööpit syntyivät työryhmien yhteistapaamisessa 28.9.2008. Näistä välittyy pispalalaisten suurimmat toiveet ja pahimmat pelot.
Äänestä suosikkisi! Parhaat lööpit esillä Pispalan palapelissä 22.-23.11.2008.
Lööppiäänestys

Rakennusoikeustyöryhmän työstämä Pispalavisio

Ranta ja kasvimaat työryhmän kooste syksy 2008