Kaavoitustietoa
Päätös asemakaavan muutoksesta Pispalassa
Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto teki 28.5.2007 päätöksen Pispalan asemakaavan muutoksen aloittamisesta. Muutos koskee Ylä-Pispalan, Ala-Pispalan ja Tahmelan kaupunginosia. Asemakaavan laatimista varten yhdyskuntalautakunta päätti 5.6.2007 rakennuskieltojen määräämisestä Ylä-Pispalaan, Ala-Pispalaan ja Tahmelaan.
Voimassa olevat rakennuskiellot Tampereella
Pispalan ja Tahmelan asemakaavan uudistaminen on vaiheittainen ja osa-alueittainen prosessi, joka kestää useampia vuosia. Uudistaminen jaksotetaan kolmeen eri vaiheeseen, jotka käynnistetään noin vuoden välein. Kunkin vaiheen yhteydessä aloitetaan kaksi erillistä asemakaavan muutosta, jolloin suunnittelualue jakautuu kuuteen erilliseen kaava-alueeseen.
Työ aloitetaan koko Pispalaa ja Tahmelaa koskevalla yleistarkastelulla, jonka tavoitteena on tuottaa Pispalan visio / kehityskuva asemakaavoituksen tueksi. Yleistarkastelu- ja esiselvitysvaihe kestää arviolta vuoden 2008 loppuun asti. Ensimmäisenä osa-alueena kaavoitetaan Ylä-Pispala. Pispalan asemakaavan uudistamisen ensimmäisestä vaiheesta vastaavat arkkitehdit Jouni Mäkinen ja Riikka Rahkonen.
Tampereen kaupungin kaavoitussivu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Vastaukset jätettyihin mielipiteisiin
OAS-mielipidevastaukset
Tampereen kaupungin kuulutukset-sivulla on viralliset kuulutukset kaavoituksen nähtävillä ja valmisteilla olevista kaavoista sekä linkit nähtävillä oleviin kaavadokumentteihin.
Pispalan alueeseen liittyviä osayleiskaavoja
Santalahden osayleiskaavaehdotus
Tampereen kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 22.2.2006 hyväksynyt Santalahden osayleiskaavaehdotuksen. Osayleiskaavaehdotus 2.5.2005 oli nähtävillä 26.5. - 27.6.2005 välisen ajan.
Lisätietoja
Tampereen kaupungin kaavoitussivulla
Pispalan kasvimaa-alueen kaavasuunnittelun vaiheista
Yhteenvetoja Pispalan kasvimaa-alueen kaavasuunnittelun vaiheista löytyy
Kurpitsaliikkeen sivuilta
Käsittelyt luottamuselimissä
Yhdyskuntalautakunnan pöytäkirja 5.6.2007
Rakennuskieltojen määrääminen Ylä-Pispalaan, Ala-Pispalaan, Tahmelaan ja eräille alueille Petsamon (xxi) kaupunginosaan, 203 §
Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto 28.5.2007
Pispalan asemakaavan muutoksen käynnistäminen, 50 §
Tiedotteet
Tiedote 8.6.2007
"Pispalan rakentamisessa tarvitaan poikkeamispäätös"
|
Yleistietoa kaavoituksesta
Tietoa yleiskaavan laatimisesta
Tietoa asemakaavan laatimisesta
Asemakaavat ja määräykset, opas 12
Oppaassa kuvataan kaavamerkintöjen käyttötarkoitusta ja käyttömahdollisuuksia eri tilanteissa sekä annetaan esimerkkejä asemakaavamääräyksistä.
Kaavamerkinnät
Ympäristöministeriön vuonna 2000 tekemä opas. Sisältää kaavamerkinnät maakuntakaavasta asemakaavatasolle.
Economics and built heritage: towards new European initiatives.
Kirjan kuusi artikkelia valottavat rakennusperinnön ja talouden suhdetta eri näkökulmista, yhteisenä tavoitteenaan uudenlaisen tasapainon löytäminen suojelutavoitteiden ja taloudellisten odotusten kesken. Englanninkielinen julkaisu on saatavilla vain verkkoversiona.
Mikkelin Emolan kulttuuriympäristöohjelma ja rakentamistapaohjeet
"Puuemola" Mikkelissä on rakentunut työläiskaupunginosaksi 1860-1920-luvulla. Kulttuuriympäristöohjelma ja rakentamistapaohjeet ovat vuodelta 2005 tekijöinä Arkkitehtitoimisto Heikki Kirjalainen ja Arkkitehti SAFA Tuija Mustonen.
|