Etusivu

Ajankohtaista

Osallistuminen

Kaavoitustietoa

Työryhmät

Yhteystiedot

Linkit

Mikä Pispalassa on arvokasta?

28.5. klo 17-21 Pispalan inventointiin liittyvä arvokeskustelu Haulitehtaalla.

Katso myös Pispalassa tehdyn rakennusinventoinnin 2001-2002 lähtökohta ja tavoitteet.

Keskustelun esimerkkikohteet:

1. Hirvitalo; Hirvikatu 10

2. Pispalanharju 29

3. Kivikautinen asuinpaikka Uittotunneleiden vieressä Pättiniemen puistossa

Kohde sijaitsee nykyisessä Pättiniemen puistossa uittotunnelista länteen. Asuinpaikka on tullut tietoon v. 1948, jolloin tehtiin ensimmäinen arkeologinen inventointi. Myöhemmin paikkaa on tarkastettu 1970-luvulla ja 1990-luvulla inventointien yhteydessä. 1990-luvulla tehtiin koekaivauksia mutta varsinaista kaivaustutkimusta paikalla ei ole suoritettu. Eri yhteyksissä paikalta on löydetty kourutaltta, kivi-iskoksia, hioin, keihäänkärjen teelmä. Rantakorkeuden perusteella kohde voi ajoittua mesoliittiselle kivikaudelle, n. 7000-10 000 vuotta vanhaksi.
Asuinpaikka on sijainnut etelään avautuvalla rannalla, mikä onkin tyypillinen sijainti kivikaudella. Myöhemmin, vielä ilm. 1990-luvulla, paikka oli peltona ja 1940-luvun lopulla asuinpaikan pohjoispuolella oli Pispan talon riihi. Nykyään riihestä ja muista Pispan talon rakennuksista on vielä jäljellä kivijalkoja.
Asuinpaikka on osittain tuhoutunut mutta inventoijan arvion mukaan kerrostumia on vielä jäljellä nykyisen puiston alueella. Edellisestä johtuen se on suojeluluokassa II.

4. Ylä-Voima; Pispalan valtatie / Päivölänkatu 2

5. Pyykkimettä (Vesisäiliönmäki) Pispalanharjun laella

6. Lauri Viidan museo; Portaanpää 8

7. Rinnekatu 4 A

8. Pispalanharju 6

9. Pispankatu 19 B